maanantai 27. kesäkuuta 2016

Terveisiä Kreikasta!


Tänä juhannuksena ei tarvinnut palella eikä juosta hyttysiä pakoon.
Meidän koko poppoo lähti viikoksi Kreikkaan, Rhodokselle, juuri juhannusviikon alussa.
Aurinkoa, lämpöä, lempeä ja hyvää ruokaa oli tarjolla ihan koko viikko.
Mikäpäs se on täällä kotosuomessa jatkaa lomailua kun kelit ovat nyt täälläkin ihan kuin kesällä kuuluu ollakkin.

 Hotellimme oli tämä Atlantica Princess, all inclusive hotelli.
Hotelli sijaitsi Ixiassa, josta on noin 13 km matka Rhodoksen kaupunkiin.


 Me olemme jo useamman kerran nauttineet all inclusive palvelusta.
Meidän perheelle se sopii todella hyvin. Tässäkään hotellissa ei tarvinnut samoja ruokia syödä päivästä toiseen vaan kattaukset vaihtuivat joka päivä.
Ruoka oli todella hyvää ja sitä oli paljon tarjolla.


Ixian ranta oli kivikkoinen, mutta reilun metrin päästä oli jo äkkisyvä hiekkapohja


Yksi meidän kriteereistä on hotellien valinnassa, että meri on suht lähellä.
Nytkin meri oli ihan hotellin alapuolella ja parvekkeelta oli ihana merinäköala.
Tykkäämme uida paljon myös meressä.




I


 Kivet oli todella kauniita, niin sileäksi hioutuneita.


Onkohan näin? :)


Mieheni oli aamulenkillä löytänyt minulle talon.
Ihana vaaleanpunainen unelma.


Kaikki viihdyimme vedessä paljon, ihana viilennyspaikka



Pieni vesikirppu vain uiskenteli veessä... 


Kävelimme reissussa todella paljon.
Tässä kuvaa Rhodoksen vanhasta kaupungista


Rhodoksen basaarialuetta


Paikallinen kyläkierros tehtiin junalla



Rhodoksella kävimme sukellusristeilyn tälläisella aluksella.
Laivan pohja oli 2 metrin syvyydessä, siellä ikkunoista näimme merenalaista elämää.
Täytyy tunnustaa, että tämä tyyppi tuli melko pian laivan kannelle, tuli niin ahdistava olo.
Pojat kyllä olivat "meren pohjassa" koko risteilyn ajan.


Sukeltaja kävi esittelemässä ikkuinoiden läpi näitä mereneläviä



Meidän sulhaspoika oli järjestänyt todellisen  yllätyskosinnan hotellivieraiden edessä


Tätäkin matkaa muistelemme vielä pitkään.
Aurinkoista viikkoa teille jokaiselle.

6 kommenttia:

  1. Ihania matkakuvia!
    Rodoksella olisi kiva joskus käydä
    Teillä on ollut ihana matka!
    Tosi kiva tuo yllätyskosinta!
    Me olemme lähdössä Kyprokselle perheen kanssa, kun loma alkaa!
    Mukavaa maanantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja ihanaa lomaa ja matkaa teillekkin

      Poista
  2. Ihania matka kuvia olipa mukava yllätys holellivieraille. Mukavaa viikoa.:)

    VastaaPoista
  3. Ihania matkakuvia!! Tulikin ihan oma reissumme Rhodokselle mieleen, minkä teimme viimesyksynä. Olipa melkoinen yllätyskosinta vieraille ja rohkea mies :) Mukavaa loppukuuta tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, nimenomaan rohkea mies :) AUrinkoista lomakuuta

      Poista