PRIMA-MAUSTEET lähetti minulle ennen joulua pienen paketin, joka sisälsi leivonta-tuotteita ja mausteita.
Olen tilannut ja käyttänyt Prima mausteiden tuotteita reilu 20 vuotta ja olen tykännyt tuotteista.
Joulun kiireessä ja jälkimainingeissa paketti ikäänkuin unohtui ja nyt se pomppasi silmääni.
Sunnuntaina päätimme Poikasen kanssa leipoa pitkästä aikaa kristallipullia ja kun Pullahiiri juuri julkaisi ohjeen niin nappasin sen.
Aiemmin olen tehnyt pullat flora vanillaan, mutta tässä Pullahiiren ohjeessa oli käytetty vaniljakreemijauhetta ja kun minulla sattui olemaan Prima-mausteiden pussukka kyseistä jauhetta niin sillähän tietenkin mentiin
Alkuperäinen ohje on siis Pullahiireltä, tässä omin muokkauksin:
6 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
2 dl sokeria
1/3 tl suolaa
14-15 dl dl vehnäjauhoja
1 dl Prima-vanijakreemijauhetta
200 g voita
Lisäksi
50 g voita
2 dl siro sokeria
2 tl vaniljasokeria
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva, sokeri ja suola.
Sekoita puolet jauhoista ja vaniljakreemijauhe keskenään ja lisää taikinaan
hyvin vaivaten.
Lisää tarpeen mukaan loputkin jauhot ja lopuksi pehmeä voi,
Anna taikinan kohota liinan alla n. tunnin.
Leivo oman mielesi mukaisia pullia ja anna vielä kohota pellillä 15 min.'
Paista 200 asteessa n.15 min.
Voitele pullat sulatetulla voilla paistamisen jälkeen ja kieritä sokerissa.
Kristallipullat ovat kyllä superihania.
Kesällä jäin koukkuun Siwan paistopisteen kristallipulliin, joka päivä piti Siwan kautta kiertää, jotta pääsin näitä uunituoreita pullasia hakemaan.
Jos et jaksa itse tehdä, koukkaappas Siwan kautta :)
Prima-mausteiden tuotteita voit katsoa täältä