tiistai 9. elokuuta 2016

Mutakakku


Mutakakku on sellainen leivonnainen, mitä tulee aina säännöllisin väliajoin leivottua.
Tämä yksilö valmistui parisen viikkoa sitten kahvipöytään vieraillemme.
Mutakakku on ihanaa suklaista unelmaa, kun vain malttaa lopettaa paistamisen ajoissa, jotta se jää keskeltä pehmeäksi.
Koristeeksi hain pihalta orvokinkukkia.
Näin sen tein: :
                                                                    4 munaa
                                                             2,5 dl sokeria
                                                             2,5 dl jauhoja
                                                             2 tl leivinjauhetta
                                                             200 g voita
                                                             200 g suklaata

sulata voi kattilassa ja lisää siihen suklaapalat joukkoon. Hämmennä tasaiseksi seokseksi.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot ja suklaa-rasvaseos käännellen joukkoon.
Paista 200 asteessa n. 18minuuttia.
Anna jäähtyä kylmässä.


15 kommenttia:

  1. Meidän neiti on kärttänyt mutakakkua koko kesäm, mutten ole vain innostunut, kun yritän vähentää herkuttelua. Koulun alkamisen "kunniaksi" voisinkin neidille kakun leipasta. Nyt kun vielä saa tuoreita vattuja kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä nyt herkkujen syöntiä täytyy vähentää...

      Poista
  2. Näyttää niin hyvältä, nam♥

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää!
    Meillä mutakakkua tulee tehtyä liian harvoin.
    Ensi kerralla voisin kokeilla tätä ohjetta!

    VastaaPoista
  4. Juu, taas niin herkullisen näköinen. Miten sinä saatkin kaikki kakkusi koristeltua niin kauniisti :) Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Liisa ♥ ei tässä oo kuule paljon koristeltu, tomusokeria ripsaus ja pihalta muutama orvokinkukka, siinä se :)

      Poista
  5. Mutakakku on hyvää. Kattelin muitakin sun kuviasi ja tekstejä. Liityin lukijaksi blogiisi.Laitan myös blogiini sinut lukulistalle.
    Ole hyvä ja tutustu minunkin blogiini ja liity lukijaksi olen myös Blogit.fi:ssä sinne voi myös liittyä seuraajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ja tervetuloa. Ehdottomasti tulen vierailulle :)

      Poista
  6. Että näyttääkin herkulliselta!
    Meillä on oltu niin tarkalla dieetillä, että kakkuja ei juuri tule tehtyä. Viikonlopun juhliin tein Pavlovan.
    Tämän ohjeesi otan talteen seuraavaa kakkuilua ajatellen - kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  7. Nämä mutakakakut ovat kyllä niin herkkuja. Tahtovat vaan olla niin kaloripitoisia, mutta joskus on lupa herkutella!

    VastaaPoista