maanantai 6. heinäkuuta 2015

Mitä elämä on?



Elämä on sitä, ketä rakastaa ja ketä loukkaa.

Sitä, kenet tekee tarkoituksella onnelliseksi tai onnettomaksi.

Sitä, säilyttääkö vai pettääkö luottamuksen.

Se on ystävyyttä käytettynä pyhänä asiana tai välikappaleena.

Sitä, mitä sanoo ja tarkoittaa, kenties loukkaavasti, kenties
rohkaisevasti.

Kysymys on huhujen aloittamisesta ja alhaisten juorujen suosimisesta.

Siitä, minkä tuomion langettaa ja miksi.

Ja kenelle arvostelunsa kertoo.

Siitä, kenet jättää huomiotta tietoisesti tai tarkoituksella.

Kysymys on kateudesta, vihasta, piittaamattomuudesta ja
kostonhimosta.

Siitä, kantaako sisimmässään vihaa vai rakkautta, antaen
sen kasvaa ja levittaen sitä.

Ennen kaikkea kysymys on siitä, käyttääkö elämäänsä koskettamaan vai myrkyttämään toisen sydäntä siten ettei niin olisi muuten tapahtunut.

Vain ihminen itse ratkaisee tavan, miten noihin sydämiin vaikutetaan ja juuri niistä valinnoista elämässä on kysymys

Mitä sinun elämä on?
Minkä valinnan sinä teet?


4 kommenttia:

  1. Viisaita sanoja. Täytyy todeta, että perheen lisäksi ympärilläni ei valitettavasti ole oikeita, läheisiä ystäviä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Heillä, jotka puhuvat pahaa ja suoltavat negatiivista energiaa ympärilleen, on itsellään paha olla omissa nahoissaan. Harmillista, että he eivät välttämättä huomaa asiaa itse ja ruokkivat sitä hakemalla draamaa vaikka valheilla. Ei voi kun toivoa, että he saisivat joskus silmänsä avattua ja huomaisivat kuinka ihanaa elämä voikaan olla <3

    VastaaPoista
  3. Hienoja ja viisaita ajatuksia!

    VastaaPoista
  4. Elämä on onnen pieniä murusia joista voi leipoa sydämellisiä sanoja ! :)))

    VastaaPoista