maanantai 1. joulukuuta 2014

Myyjäistohinaa

Eilinen päivä meni naapurikylän pienissä joulumyyjäisissä. Myyjäiset olivat pienessä kahvilassa, mihin yrittäjä oli loihtinut ihan täydellisen joulutunnelman. Harmi, etten ennättänyt ottaa paikasta yhtään kuvaa. Täytyy kyllä sanoa että tuskin koskaan olen noin kauniisti sisustetussa kahvilassa käynyt. Ihmisiä kävi ihan kokoajan ja kaikilla oli niin hyvä mieli ja he selvästi tuntuivat kahvilassa viihtyvän. Kuvia sitten seuraavalla kerralla. Näihin myyjäisiin siis valmistauduttiin loppuviikko mm. leipomalla
Taatelikakkuhan se on yksi takuuvarma kakku myyjäisissä niitä, maustekakkua, saaristolaisleipää, sukaakeksejä ja marenkitikkareita tuli näihin myyjäisiin tehtyä.
Nyt aletaan valmistautua ensi sunnuntain hieman isompiin myyjäisiin.
 





perjantai 28. marraskuuta 2014

Sokerimassakoristeita

Innostuin tässä yksi aamu taas värkkäilemään sokerimassan kanssa, meistä ehkä saattaa tulla kavereita. Tälläisia tuotoksia kakkujen koristeeksi syntyi aamuhetkenä.




Tänä aamuna oli koulullamme pieni adventtihartaus, jossa kävin lasten kanssa laulamassa Hoosiannaa
Tästä se joulunodotus voi alkaa!

torstai 27. marraskuuta 2014

Rommimokkakakku



Lidlissä käydessäni silmiini tarttui esanssipaketti, jossa oli monen erin makuisia esansseja. Itse en ole oikein esanssin makuihin innostunut, mutta kun hintaakaan tällä paketilla ei ollut kuin muistaakseni 1,99 se pujahti ostoskärryyn.
Ensimmäisenä aattelin kokeilla rommiesanssia ja täytyy sanoa että osu ja uppos!
Esanssi antoi kakkuun  minun makunystyröitä hivelevän maun ja makoisiin suihin näytti kakku uppoavan muillakin.
Ei ollenkaan huono ostos, ainakaan tuon yhden ampullin perusteella - täytyy vaan testata nyt muitakin makuja.


250 g voita
250 g sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl  pikakahvijauhetta (hienojakoista, Lidlistä)
2 tl vanilijasokeria
 1 rommiesanssiampulli

Kuorrutus
tomusokeri-vesikuorrute
punainen candy melts

Tämän voi tehdä kuivakakkuvuokaan. Minä paistoin kadessa pienessä irtopohjavuoassa. Kakusta tuli ihanan kostea.

Tässä vielä kuva esanssipaketista




keskiviikko 26. marraskuuta 2014

The joulukalenteri

Eilen käväisin pyörähtämässä Kodin Terrassa ja sieltä hyppäsi silmille ihana joulukalenteri -50% alessa. Se lähti hetimiten matkaan, tästä on iloa moneksi vuodeksi. Yllärit pusseihin ja pussin suut kiinni, tykkään!



Käsityörintamalla valmistuu joka päivä jotakin
Kauhavalta ostetut kuteet pääsi keräksi ja kerät pannualustoiksi


ja näitä sukkiahan tulee ihan itsestään, sellaiset taikapuikot mulla :):)


tiistai 25. marraskuuta 2014

Mä oon niin tööt!

Heippi vaan kaikille!


Tosissaanki joulukorttisavotta on pyörähtänyt käyntiin ja muutama muukin kortti on siinä samalla tullut tehtyä. Tässä muutama maistiainen:












torstai 20. marraskuuta 2014

Soodataikinaa ja vähän joulua

Aika rientää kyllä vapaalla ihan huisin vauhdilla, kaikenlaista pientä on tullut puuhasteltua.
Minulla on serkku, joka on kyllä niin sisäinen Martta, kuin Martta olla voi, häneltä saan myös monia kivoja idiksiä, mm. tämän soodataikina idean
eli tästä askartelin tänään joulukoristeita




Tämä massa on aivan mahtavaa työstää ja helppo tehdä, näin sen tein:
Kattilaan 3 dl vettä, 2 dl maissijauhoja ja 2 prk soodaa
Tätä seosta keitetään niin kauan että massa on perunamuusin vahvuista. Annetaan jäähtyä ennen työstämistä ja sitten valmiit koristeet annetaan kuivua huoneenlämmössä.

Joulu alkaa hiljattain myös hiipimään; ensimmäinen piparitaikina on paistettu ja ensimmäiset joulutortut tehty pakkaseen ja kynttiläsomisteet ovat saaneet hieman jouluntuntua myös





ja tässä vielä pari päivän piristyskuvaa: 
Viljo 5 kk




perjantai 24. lokakuuta 2014

Kitinen

Viime sunnuntaina ajellessamme pohjoisesta kotia kohti oli pakko pysähtyä Kitisen rannalle ihailemaan utuista luontoa.
Talvi teki taikojaan














torstai 23. lokakuuta 2014

Perunajauhokakkuja (gluteeniton, laktoositon)

Tänään sain vieraakseni työkaverin 25 vuoden takaa. Olimme pari vuotta samassa työpaikassa 1988-1990 ja kaikki nämä vuodet olemme pitäneet yhteyttä toisiimme, välissä tiuhempaan ja välissä harvempaan. Ystäväni ruokavalio on gluteeniton ja laktoositon, joten näillä rajoituksilla kahvipöytään piti jotain tehdä -  nämä tehtiin

Mangotorttu



2 munaa
1 dl siro sokeria
1 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
                                         
Vaahdota munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää perunajauho/leivinjauheseos/vaniljasokeri siivilän läpi taikinaan. Kaada torttuvuokaan ja paista 200 asteessa n. 14-15 minuuttia

Jäähtyneen pohjan päälle levitin tropiikinhilloa, purkillisen säilykemangosiivuja ja 2 dl laktoositonta kermavaahtoa pursottelin päälle. Ihanan pehmeä, samettinen ja raikas torttu

Perunajauhokakku


200 g laktoositonta margariinia
1,5 dl sokeria
3 munaa
3 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
                                                      
Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita jauhot ja sekoita taikinan joukkoon. Paista 175 asteessa n. 40 min

Vuoan korppujauhotin kookoshiutaleilla.


Täytyy sanoa, että näistä tuli kyllä todella herkullisia vaikka ainekset eivät mitään ihmeitä olleet. Tuo perunajauho antaa kyllä ihanan maun ja koostumuksen kakkupohjaan ja tästä lähtien minun täytekakkupohjat tulevat sisältämään perunajauhoa. Leivonnaiset ovat todella pehmeitä ja samettisia.


perjantai 10. lokakuuta 2014

Pursotusharjoituksia ja muffineita



Tänään tuntui siltä että leivotaan muffineita tai siis cupcakeja. Olen joka päivä leiponut kahden viikon aikana, on vain tuntunut siltä. Tänään siis tehtiin valkosuklaa cupcakeja ja maapähkinävoimuffineja. Maapähkinävoi tarttui mukaan muutama viikko sitten Lidlistä ja sitä nyt käytin toisiin muffineihin. Jos tykkää maapähkinöistä (minun herkkua) näitä ehdottomasti kantsii kokeilla. 
Resepti syntyi siinä tehdessä ja pitääkin nyt muistella mitä taikinaan laitoin - hyviä olivat.
Pursotukset ovat voikreemiä ja näitä nyt harjoitellaan.

Valkosuklaamuffinit (12 kpl)


150 g margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
3,5  dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl  kermaa
12 palaa valkosuklaata

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen sekoittaen joukkoon. Seikoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe ja lisää vuorotellen kerman kanssa rasvavaahtoon.
Laita muffinivuokien pohjalle taikinaa, paina valkosuklaapalanen taikinan keskelle ja lisää taikinaa suklaapalan päälle.
Paistoin 225 asteessa n. 13 minuuttia





Muutama viikko sitten kävin kenkäostoksilla SPR:n kontissa ja tälläiset löytyi, yhteensä pulitin noista kaksita kengistä 17,50 €