perjantai 10. lokakuuta 2014

Pursotusharjoituksia ja muffineita



Tänään tuntui siltä että leivotaan muffineita tai siis cupcakeja. Olen joka päivä leiponut kahden viikon aikana, on vain tuntunut siltä. Tänään siis tehtiin valkosuklaa cupcakeja ja maapähkinävoimuffineja. Maapähkinävoi tarttui mukaan muutama viikko sitten Lidlistä ja sitä nyt käytin toisiin muffineihin. Jos tykkää maapähkinöistä (minun herkkua) näitä ehdottomasti kantsii kokeilla. 
Resepti syntyi siinä tehdessä ja pitääkin nyt muistella mitä taikinaan laitoin - hyviä olivat.
Pursotukset ovat voikreemiä ja näitä nyt harjoitellaan.

Valkosuklaamuffinit (12 kpl)


150 g margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
3,5  dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl  kermaa
12 palaa valkosuklaata

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen sekoittaen joukkoon. Seikoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe ja lisää vuorotellen kerman kanssa rasvavaahtoon.
Laita muffinivuokien pohjalle taikinaa, paina valkosuklaapalanen taikinan keskelle ja lisää taikinaa suklaapalan päälle.
Paistoin 225 asteessa n. 13 minuuttia





Muutama viikko sitten kävin kenkäostoksilla SPR:n kontissa ja tälläiset löytyi, yhteensä pulitin noista kaksita kengistä 17,50 €





3 kommenttia:

  1. Onpas upeita pursotuksia. Tuossa onkin saanut olla tarkkana. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Vau miten upeita nuo ruusut :). Hyvännäköiset saappaat olet löytänyt. Etenkin nuo kiilakorot kelpais tännekin :)

    VastaaPoista
  3. Hyvän näköisiä leivoksia. Raaskiiko noita syödä ollenkaan. Hyvän näköisiä kenkiä olet löytänyt :) Mulla on sen verran pituutta, etten ole edes opetellut korkokengillä kävelemään. Liisa

    VastaaPoista