keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Polka Dots

Pilkut ovat ihania, aivan ihania. Ompelukurssin eka kerralla tein meidän kiikkustuoliin uuden päällisen. Helppo tapaus oli, kun Eurokankaasta löytyi valmiiksi tuollaista pilkkukuviollista tikkikangasta. Kanttinauha vain reunoihin ja se oli siinä




itse asiassa minulla onkin nyt kaksi päällistä, käännettäessä saa raidallisen päällisen


tällä hetkellä työn alla tälläista


ja seuraavaksi tälläinen


sitten yksi Konttilöytö, mukavat farkkucaprit, joissa ihanasti glitteriä....
hintaan 5,50


Päivän piristyskuva; Aadan ja Onnin yhteinen juttu


ja vielä loppukevennys edellisen postauksen ruusuista:
eli mieheni toi tuon upean kukkakimpun ystävänpäivänä. Seuraavana aamuna ruusut olivat ihan lakastuneet ja menin sitten tarkemmin tutkimaan, mitä niille oli tapahtunut näin pian. Juu, kukkamaljakossa oli kyllä vettä, mutta eipä vissiin siinä oli myös paikallaan kukkakaupassa laitettu muovipussi siihen varsien alaosaan, jotta kosteus pysyy kotiin asti. Eli eipä ne kukkaset ollut mitään vettä saaneet imettyä sen pussin läpi...
Hauskintahan tässä on se, että mieheni on ammatiltaan hortonomi....

8 kommenttia:

  1. Oho! Toipuivatko ne ruusut enää? No, jollei, ne voi kuivattaa ja askarrella niistä jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ruusut menivät luomaan jotain uutta kompostiin...

      Poista
  2. Kaunis kiikkustuolin päällinen,no voi kyllähän niille horttonomeillekin sattuu.Ihanat Aadam ja Onni.♥

    VastaaPoista
  3. Täälläkin tykätään pilkuista,ovat sellaisia hyvän tuulen juttuja mielestäni:) Siellon sitten hortonomille osunu hieman huolimattomampi päivä,vaikka eikös se niin mene että ajatus on tärkein:)
    Suloinen kuva Aadasta ja Onnista!

    VastaaPoista
  4. I-h-a-n-a tuo keinutuolin pehmuste, jotenkin pilkut on niin raikkaita! Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, joten kerrankos sitä hortonomikin erehtyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, pilkkukankaat ovat kyllä niin namupaloja.

      Poista