maanantai 23. toukokuuta 2016

Minidonitsit

 No nyt on taas ehkä yksi turha härpäke keittiössä, nimittäin minidonitsikone.
Poikasen kanssa innostuttiin tälläinen laite tilamaan ja hetihän ne donitsit piti tekaista.
Kätevähän tämä on, kun noin 10 minuutissa saat kahvipöytään näyttävät donitsit.
Eihän nämä vedä vertoja öljyssä paistetuille, mutta ihan maukkaita pieniä suupalojahan olivat.
Taikina on helppo tekaista, viiden minuutin paisto koneessa ja 7 donitsia on valmiina.
Kyllä näitä varmaan tulee tehtyä vielä useammankin kerran.
Nämä ekat kuorrutettiin valkosuklaalla ja poikanen hurautti nomparellia oikein reilusti päälle.
Yhtä nopeaa hävisivät kuin valmistuivatkin :)


Koneessa valmistuu kerralla seitsemän pientä donitsia



Taikinaohjeen nappasin Ullan Unelmasivuilta

(16 kpl)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
1 dl sokeria
50 g voita sulatettuna
1 dl maitoa
1 kananmuna 

1. Sulata voi ja jos ohjeeseen tulee suklaata, se myös.
2. sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa sähkövatkaimella kaikki ainekset nopeasti keskenään sekaisin.
4. Laita taikina pursotinpussiin ja leikkaa kärki pois, pursota rinkulat donitsikoneen aukkoihin.
5. Paista donitseja noin 5 minuuttia tai kunnes vaikuttavat kypsiltä.
6. Kasta donitsit halutessasi suklaaseen, vesi-tomusokeriseokseen tms. ja koristele nonparelleilla ym.


24 kommenttia:

  1. Tuota konetta oon netistä katsellut. Varmaan ovat hyviä! Mukavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä syödyksi tulivat. Ihania kesäpäiviä Jassu

      Poista
  2. En ole tuollaista konetta nähnytkään.
    Hyvältä näyttää donitsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ne keksiikin :) Kyllä nämä ihan syötäviä olivat

      Poista
  3. Ei ole tuttu tuo kone hyvän näköiset donitsit kyllä on:)

    VastaaPoista
  4. En ole tuollaisesta koneesta kuullutkaan! On varmasti näppärä vekotin, kun saa nopsasti donitsit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tällä kyllä näppärästi donitsien teko sujuu :)

      Poista
  5. Ai, onks tuollaisiakin myytävänä, mahtavaa. Ei auta ostaa meille kun ei nämä kilot lähde muutenkaan
    :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanni, nää on tosi keveitä donitseja...ei mitään öljypalleroita :)

      Poista
  6. Kylläpä tulee hyvän näköisiä donitseja. Itse olen miettinyt saman hankkimista :)

    VastaaPoista
  7. Näitä donitseja olen nähnyt blogeissa itse tehtynä. Kätevälle tuo muotti näyttää.

    VastaaPoista
  8. Aika kätsy vempele, voisin jopa harkita moista jos olis enempi tilaa. Hodarikonekin oli jossain vaiheessa mutta lähti kiertoon kun liian harvoin tuli käytettyä. Mutta nuo donitsit supersöpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä kaikenlaisia koneita nykyään on tarjolla. Nämä on tälläisia pikkusöpöjä :)

      Poista
  9. Nyt täytyy tunnustaa, että en edes tiennyt tällaisten donitsikoneitten olemassa olosta.
    Herkullisilta näyttävät donitsit. Nams! Ja kätevän näköinen on laite.
    Kiitos ihanainen Kaisa. Minä valaistuin nyt leipomisen saralla :)

    VastaaPoista
  10. Ystävättärelläni on samanmoinen donitsikone :) Aika näppärä. Herkullisen näköisiä :) Liisa

    VastaaPoista
  11. Ihanan näköisiä! Enpä ole nähnytkään tuollaista konetta.

    VastaaPoista
  12. Oi, nam!
    Kauniita katsella ja taatusti herkullisia!

    Iloa ja valoa kesäpäiviisi!

    VastaaPoista