torstai 21. tammikuuta 2016

Kristallipullat


PRIMA-MAUSTEET lähetti minulle ennen joulua pienen paketin, joka sisälsi leivonta-tuotteita ja mausteita.
Olen tilannut ja käyttänyt Prima mausteiden tuotteita reilu 20 vuotta ja olen tykännyt tuotteista.



Joulun kiireessä ja jälkimainingeissa paketti ikäänkuin unohtui ja nyt se pomppasi silmääni.
Sunnuntaina päätimme Poikasen kanssa leipoa pitkästä aikaa kristallipullia ja kun Pullahiiri juuri julkaisi ohjeen niin nappasin sen.
Aiemmin olen tehnyt pullat flora vanillaan, mutta tässä Pullahiiren ohjeessa oli käytetty vaniljakreemijauhetta ja kun minulla sattui olemaan Prima-mausteiden pussukka kyseistä jauhetta niin sillähän tietenkin mentiin

Alkuperäinen ohje on siis Pullahiireltä, tässä omin muokkauksin:

6 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
2 dl sokeria
1/3 tl suolaa
14-15 dl dl vehnäjauhoja
1 dl  Prima-vanijakreemijauhetta 
200 g voita

Lisäksi
50 g voita
2 dl siro sokeria
2 tl vaniljasokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva, sokeri ja suola.
Sekoita puolet jauhoista ja vaniljakreemijauhe keskenään ja lisää taikinaan 
hyvin vaivaten.
Lisää tarpeen mukaan loputkin jauhot ja lopuksi pehmeä voi,
Anna taikinan kohota liinan alla n. tunnin.
Leivo oman mielesi mukaisia pullia ja anna vielä kohota pellillä 15 min.'
Paista 200 asteessa n.15 min.

Voitele pullat sulatetulla voilla paistamisen jälkeen ja kieritä sokerissa.

Kristallipullat ovat kyllä superihania. 
Kesällä jäin koukkuun Siwan paistopisteen kristallipulliin, joka päivä piti Siwan kautta kiertää, jotta pääsin näitä uunituoreita pullasia hakemaan.
Jos et jaksa itse tehdä, koukkaappas Siwan kautta :)


Prima-mausteiden tuotteita voit katsoa  täältä

19 kommenttia:

  1. Näitä on pitänyt kokeilla pitkän aikaa, mutta eipä ole tullut tehtyä... Tykkään Kristallipullist tooosi paljon. Meilläpäin Pyymäen leipomo tekee parhaimmat Kristallipullat.

    Ihanaa torstai-iltaa Kaisa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nää niin herkkuja, ihanaa viikkoa sinulle Tuija :)

      Poista
  2. Pullat ovat parasta herkkua!Meillä on yleensä aina pullaa pakkasessa,mut nyt joulun jälkeen ei ole tullut tehtyä niitä.Kätevä vierasvarana myös!

    VastaaPoista
  3. Pullat ovat parasta herkkua!Meillä on yleensä aina pullaa pakkasessa,mut nyt joulun jälkeen ei ole tullut tehtyä niitä.Kätevä vierasvarana myös!

    VastaaPoista
  4. Oi mitä herkkuja. Mie tein diettiläisen syntiä ja sorruin paistamaan lasten kanssa lättyjä. Vaan olihan ne herkullisia.

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköisiä :) Eipä ole tullut tehtyä vuosiin kristallipullia. Aina tulee tehtyä samanlaisia kierrepullia...vähänkö kaavoihin kangistunut :D
    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmis, nytpä vaan tuumasta toimeen :)

      Poista
  6. Kristallipullat ovat niin hyviä! Nam! Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu, ihanaa viikkoa sinullekkin :)

      Poista
  7. Herkullisen näköisiä!
    Pitäisiköhän leipoa itsekin...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu, ei Siwankaan pullat yhtään häviä maulle :)

      Poista
  8. Näitä on nyt niin näkynyt blogeissa, että kohta vaihtuu laskiaispullat kristallipulliin! Nam! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nää on kyllä niiiin hyviä, mutta kyllä laskiaispullatkin maistuu :)

      Poista
  9. En oo tehny ite, ku oon keliaakikko, mutta miehelle vois ostaa. Olen sun blogissa ekaa kertaa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi lämpimästi tervetuloa, kiitos kutsusta, tulen ihan varmasti :)

      Poista