perjantai 21. elokuuta 2015

Nyt loppu bileet!


Nimittäin hiirulaisten mansikkabileet.
Kyllä on ollut niin hermo pinnassa, kun on kilpaa kerännyt mansikoita noiden hiirien kanssa.
Olisivat edes syöneet koko mansikan, mutta kun jokaisesta mansikasta oli haukattu iso pala.
Luulimme ensin, että räkätit niitä käy napsimassa ja verkotimme koko mansikkamaan niin tiheästi ettei sinne ollut pikkulinnunkaan mentävää reikää.
Mutta ei auttanut.
Totesimme, että sen täytyy olla joku eläin, joka maata myöten siellä liikkuu.
Kävimme paikallisesta yksityisestä liikkeestä ostamassa ensimmäiset hiirenpyydykset, muuten hyvät, mutta eivät mokomat lauenneet ollenkaan :)
Eilen sitten menimme Lakkapäälle ja sieltä ostettiin neljä kappaletta SuperCat merkkisiä pyydyksiä ja johan pomppas!

Aamulla lähdin jälleen katsomaan mansikkasatoa ja hermo kiristyi välittömästi, kun ensimmäiset viisi mansikkaa oli jälleen puoleksi syöty...
mutta sitten alkoi voitonrummutus
WUHUU
Tämän erän voitin minä!


Näissä pyydyksissä oli syötti mukana ja aika tehokas tuntui olevankin.
Eikun uutta matoa koukkuun :)


7 kommenttia:

  1. Oho, mikä saalis. Pitäisköhän mun kokeilla noita samoja pyydyksiä vajaan. Meidänkin pihassa käy ylimääräisiä vierailijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä hakemassa loukkuja niin pääset kuokkavieraista eroon :) Mukavaa viikonloppua

      Poista
  2. HA! Nyt tuli lähtö hiirille! ;D Tehokkaan näköiset räpsät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, meinas niin hermo palaa niiden kanssa :) Mukavaa viikonloppua

      Poista
  3. Tylsiä kavereita nuo hiiret. Meillä tahtoo rätkät iskeä mansikohin. Joudun tekemään uuden mansikkamaan, kun enää ei tahdo tulla satoa vanhasta maasta. Viikonlopputerkuin!

    VastaaPoista
  4. Voi mahoton, kun on monta hiirtä! Ei oo kiva,kun hiiret syö mansikat...Tsemppiä hiirien häätöön!

    VastaaPoista