keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Ruusunen 3-vuotta


Juhlat jatkukoon.
Vaalensininen vaihtui vaaleanpunaiseksi, kun juhlimme Ruususen 3-vuotis synttäreitä viikonloppuna.
Teemana oli synttärisankarin suosikki Hello Kitty

Luontoäiti tarjosi jälleen parastaan. Päivä oli lämmin ja kaunis, todellinen hellepäivä.
Vaikka juhlien järjestämisissä on paljon puuhaa, silti se on todella kivaa, kun ei turhia stressaile ja tekee kaiken pilke silmäkulmassa.
Näin tehtiin näidenkin juhlien kanssa.


Vaalenapunaisin sävyin tehtiin kattaukset  kirpputoreilta keräämilläni ruusukupeilla.


Autotallista löysin näitä ihania pieniä pulloja, jotka ovat olleet jemmassa jo pitkään.
Nämä ovat jotain laboratoriopulloja, joita on paljon erikokoisia ja jotka ovat kulkeutuneet tälle kerääjälle jo aikavuosia sitten.
Kun ne pesi ja putsasi niin niistä kehkeytyi aivan ihastuttavat kukkamaljakot.
Pihakukista nappasin muutaman oksan ja joka pöytään sain ihanat pienet
kukkasomisteet,

Lasten oma pieni herkkupöytä.


Tampereen Martta-serkku oli täällä kotikonnuillaan käymässä ja hänen kanssaan yksi ilta askarreltiin näitä ihania paperilyhtyjä, joita en ole raaskinut vieläkään riisua alas



serveteistä valmistui herkkiä kauniita bom bomeja


Viirinauhasta löytyi Hello Kittyja


 kakkuhan tietenkin oli Hello Kitty ja oikein hillakakku, kun tänä vuonna saatiin hilloja ihan ämpäritolkulla.


Aadan äiti teki tätä ihanaa triplasuklaajuustokakkua, joka on vaan niiiin hyvää


sekä todella herkullisia Hello Kitty nutellacupcakeja


Itse tein gluteenittomalla pohjalla vielä valkosuklaamansikkajuustokakkua.


ja näitä taivaallisia pannacottashotteja omalla mansikka- ja lakkahillolla. Näistä tulikin jonkinsortin hittituote :)
Laitan ohjetta myöhemmin.



Kolmevuotias iloinen juhlija






15 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    Suloinen päivänsankari!
    Kivat nuo paperilyhdyt! Ja mitä herkkuja on ollut tarjolla!😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja piti vielä sanoa, että nuo ruusukupit on niin ihanat!
      Tykkään!

      Poista
    2. Kiitos Sari ♥ mieki tykkään ruusukupeista :)

      Poista
  2. Voi miten suloinen päivänsankari :)
    Kiva idea nuo paperilyhdyt! Oi mikä herkkupöytä!
    Paljon onnea pienelle prinsessalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmis, paperilyhdyistä tuli söpöt :)

      Poista
  3. Paljon onnea pikku prinsessalle ♥ Voi miten ihania herkkuja, nam!

    VastaaPoista
  4. Ihanat tarjottavat ja koristeet. Ovatko pannacotta-kupit lasia vai oletko löytänyt kertakäyttöisiä jostain. Näyttävät hienoilta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, nuo aaltomaljat ovat Dunin ihan muovisia kertakäyttöisiä kippoja jotka kylläkin pesin seuraavaa käyttöä varten. Tykkään niistä itsekkin ja ostin toisenkinmallisia kippoja...

      Poista
  5. Ihania herkkuja ja nuo lyhdyt on kyllä kauniit :)
    Onnea pienelle sankarille! ♥

    VastaaPoista
  6. Ihana pikku prinsessa! Onnittelut.
    Ihan mahtavat tarjoilut, todella kauniisti laitettu esille ja ihanat koristelut

    VastaaPoista
  7. Oih, mikä prinsessa ja mitkä juhlat olet taas järjestänyt. Niin kauniisti kaikki esillä. Ihanaa!!! Olet niin... no sanat ei riitä kertomaan :) Liisa

    VastaaPoista