torstai 12. marraskuuta 2015

Ihanat Valontuojat


Vaikka tämä marraskuun on alkanut synkkänä, pimeänä ja jopa mustanakin niin luottamus valoon on ollut silti kokoajan läsnä.
Aivan kuin taivaan lahjana, valoa on ilmestynyt kohtaamisina, tekstiviesteinä, puhelinsoittoina ja ihan oven taaksekkin.
Myös luonto antoi ihanaa valoisuuttaan lumen muodossa. Meillä nimittäin on nyt ihan talvi täällä. Lunta on tullut niin paljon, että lumitöitä on saanut tehdä.
Ihan huippua, että vaikka välistä tulee näitä synkkiä ajanjaksoja niin silti luottamus huomisesta pysyy ja valonpisaroita alkaa kuin ihmeen kaupalla satelemaan.
Osa meistä istuu ja työskentelee tänä pimeänä aikana kirkasvalolampun alla niin voin kiitollisena todeta, että minun kirkasvalolampuillani ovat kahdet jalat ja suuret sydämet.
Ja nämä ovat kultaakin kalliimpia.

Ihan konkreettistakin valoa kannoimme sisälle:
Mieheni teki viimejouluna meidän vanhasta sängynpohjasta tälläisen ihanan lautakuusen.
Sekin omalla loistollaan ja kauneudellaan tuo nyt valoa pimeään iltaan!
Tällaisen pyynnön lähetän tänäkin iltana:

Anna tarpeeks kaikkea
pimeää ja valoa.
Älä anna liika onnea
etten unohtaisi Sinua, 
anna mulle kauneutta ja kipua.


16 kommenttia:

  1. Kauniita sanoja ja ajatuksia <3. Olisipa täälläkin lunta.
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna, hyvää loppuviikkoa ja toivotaan lunta teillekkin

      Poista
  2. Onneksi meillä ei ole vielä lunta, en jaksaisi tehdä lumitöitä. Mutta toisaalta kun se lumi toisi sitä valoa... Molempi parampi, kai?

    Ihanaa viikon jatko Kotokoloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin puolensa ja puolensa, mutta mukavampi lumi kuin loska

      Poista
  3. Onpa miehesi tehnyt kivan lautakuusen tuomaan valoa tähän pimeyteen. Meillä on aivan mustaa täällä vielä, mutta toivon vain muutaman sentin lunta, jotta ei olisi niin pimeää. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa täällä on ihan senverran lunta että maailma on valkoinen :)

      Poista
  4. Ihana tuo lauta-kuusi.
    Oen viime jouluna sellaisesta haaveillut, -pitäisiköhän alkaa pommittamaan miestäni idea-kuvilla.☺
    Voih, teillä on jo lunta... sitä minäkin odotan!

    VastaaPoista
  5. Onpas hieno kuusi! Kätevä isäntä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu, miekin siitä kovasti tykkään. Mukavaa loppuviikkoa

      Poista
  6. Näppärän näköinen valokuusi.
    Mukavaa viikonloppua ♥︎

    VastaaPoista
  7. Meillä ei ole vielä jouluvaloja laiteltu, mutta kynttilät kyllä syttyy joka ilta. Mulla on sulle haaste blogissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä kynttilöiden suurkulutus aikaa. Kiitos haasteesta Aikku, yritän siihen vastata mahdollisimman pian.

      Poista