tiistai 24. maaliskuuta 2015

Smoothiekakku



Meillä harrastetaan paljon smoothieta ja kun siitä olen nähnyt tehtävän myös kakkuja niin miekin aattelin sellaista kokeilla. Kakku on tosi raikas ja hyvänmakuinen, mutta jotenkin kuitenkin tykkään smoothien nauttia juomana kuin  tälläisena hyydytettynä versiona.
Tämä käy kuitenkin loistavana vaihtoehtona kevyemmälle tarjoilulle jos on esim. dieetti päällä :)

Näin sen tein:

Pohja:
1/2 pkt digestivekeksiä
1 prk piltti mangososetta

Täyte:

500 g mansikoita
4 banaania
1/2 dl steviaa
8 liivatetta
2 dl turkkilaista jogurttia
tilkka vettä

Murskaa digestivet ja sekoita mangosose joukkoon.
Laita liivatteet kylmään veteen.
Levitä keksimurkskaseos irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle.
Laita sulaneet mansikat ja pilkottu banaani blenderiin tai soseuta sauvasekoittimella.
Lisää turkkilainen jogurtti joukkoon.
Mausta stevialla tai sokerilla maun mukaan.
Keitä tilkka vettä ja sulata liivatteet ja lisää ohuena nauhana seokseen.
Kaada seos keksipohjan päälle ja anna hyytyä yön yli.
Koristele haluamallasi tavalla, esim, kiwillä tai persikoilla.






10 kommenttia:

  1. Oi miten taitava kakkujen tekijä olet nam:)

    VastaaPoista
  2. Näyttää niin keväiseltä ja raikkaalta! Meilläkin on oikeastaan perinteinen täytekakku jäänyt vähemmälle, ja tilalle on tullut muita kakkuja. Ehkä se johtuu myös tyttären innostuksesta leipomiseen ja kokeiluihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllähän noi juustokakut ovat tainneet vallata tilan täytekakuilta ja ne on jotenkin niin simppelit tehdä, eikä tarvitse uunia.

      Poista
  3. Mmmm, näyttääpä hyvältä.
    Mukavaa tiistaipäivän jatkoa :)

    VastaaPoista
  4. Jälleen upea kakku. Olet kyllä taitava. Mukavaa viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, näitä nyt osaa tehdä kuka vain :)

      Poista