sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Tuhti minttusuklaakakku ja muita synttäritarjoiluja


Eilen juhlimme Poikasen 9:ttä syntymäpäivää ja tupa oli täynnä iloisia ihmisiä.
Synttärisankari tykkää kovasti suklaasta ja etenkin minttusuklaasta, joten suklaata tämä kakku oli täynnä. Tätä ei isoa palaa tarvitse syödä kun makeannälän saa taltutettua.
Suklaanystävän unelma, ihanaa suklaista koko rahalla.
Olen vihdoin viimein oppinut leipomaan juhliin kohtuullisesti, joten nytkin tarjottavat hupenivat melkein kaikki. Ennen tarjoiluja on saanut syödä päivätolkulla ja vieläpä jakaa ymräri kylää. Kyllä ihminen vanhana viisastuu :)

Kakkupohja on suoraan Pullahiireltä napattu ja se on vähän mutakakkumainen, kostea ja mehevä, silti sitä hieman vaniljamaidolla kostuttelin.

Tein siis kaksi 24 cm pohjaa, jotka leikkasin kahtia ja käytin siis kolmeen kerrokseen, yksi ohut kerros jäi vielä pakkaseen.
Näin se tehtiin:
(ohje on suoraan Pullahiireltä kopoiotu)

Kakkupohja
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
5 dl maitoa
120 g voita
2 kananmunaa

Sekoita kaikki kuivat aineet kakkupohjaa varten keskenään. Mittaa kulhoon 2 1/2 dl maitoa ja kananmunat. Sekoittele niin, että kananmunien rakenne rikkoutuu. Lisää seos kuivien aineiden joukkoon. Kuumenna kattilassa paloiteltu voi ja loput maidot. Kuumenna sen verran, että voi sulaa. Kaada vielä voi-maitoseos muun taikinamassan joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen esimerkiksi sähkövatkaimella. 
Kaada taikinamassa kahteen kevyesti voideltuunvuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Näin ollen saat kakkupohjan helposti pois vuoasta. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Kokeile pohjien kypsyyttä cocktailtikulla. Nosta kakkupohjat jäähtymään pois vuoista.

Täyte:

4 dl vispikermaa
250 g mascarpone juustoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl suklaakastiketta
2 liivatetta
tomusokeria
200 g Marabou minttukrokanttisuklaata
1/2 pss Pirkka minttusuklaarakeita

Laita liivatteet kylmään veteen.
Sulata suklaa varovasti mikrossa.
Vatkaa kerma vaahdoksi
Sekoita juustot,tomusokeri ja suklaa.
Sekoita varoen kermavaahdon joukkoon
Pilko suklaarakeet ja heitä sekaan.
Liota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja sekoita hyvin massan joukkoon.

Täytettä tuli reilusti, eli kaikkea en saanut uppoamaan kakun sisään.

Pursotukset:

vaahdotettu suklaaganache


Juomaksi tein broilersalaatin kyytipojaksi 4 litraa ihanaa vadelmasimaa, jota olen jo parina vappuna aiemminkin tehnyt. 4 litraa hupenikin päivän aikana ja sai kovasti faneja tälle juomalle. 
Ohjeeni löytyy täältä


Lakristimarengit tekivät myös hyvin kauppansa.
Nämä sulasivat suuhun ennenkuin ehti ajatellakkaan.
Ehdottomasti yksi suosikkimarenkini.
Ohje löytyy täältä


Tämä kasvispaistos on takuuvarma hitti joka juhlissa.
Ihan paras suolainen piirakka.
Ohje löytyy täältä
Tein tämän kaksinkertaisena pellille.


Namuset annosvuoissa, halukas voi napata oman kipponsa


Pitkästä aikaa kaivoin vanhan porkkanakakkureseptini ja tein  tomusokeri-tuorejuusto-voitäytteen kahteen väliin, kuin kakuksi konsanaan
Täytettä riitti ohuesti myös kakun pinnalle


miekin sain näin ihanan värisiä ruusuja tuliaisina


olivat niin pitkävartisia, että ainoa noin iso "maljakko" oli Riihimäen Ilves-purkki ja
tähän ne sopivatkin kuin nenä päähän.


26 kommenttia:

  1. Namskis mitä herkkuja!
    Kasvispiirakka menee kyllä ehdottomasti kokeiluun ja lakritsimarenkejakin tekee mieli kokeilla.
    En vain saanut linkkiä menemään ohjeeseen...
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titti, ehdottomasti kantsii kokeilla, mukavaa viikkoa

      Poista
  2. Tuollaisen suklaakakun ohjetta olen pitkään kaivannutkin. Täytyy kotona kirjoittaa se ylös.

    VastaaPoista
  3. Nami mitä herkkuja! Tuo suklaakakku on niin hieno!
    Kiitos vadelmasiman ohjeesta! Tuota haluan kokeilla!

    VastaaPoista
  4. Oi mitä herkkuja, kauniit ruusut. Onnea syntymäpäivä sankarille:)

    VastaaPoista
  5. Vautsi mitä kokkailuja. Tuota vadelmasimaa täytyykin kokeilla!
    Nuo ruusut ovat ihanan värisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, vadelmasimaa kantsii ehdottomasti kokeilla

      Poista
  6. Juuri pähkäilinkin kasvisvaihtoehtoa juhliin ja tässähän tämä nyt on kuin tilauksesta! Täytyykin kirjoittaa aineet ostoslistaan heti, niin päästään testiversiota tekemään ens viikolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hienoa kun voi antaa vinkkejä, kasvispiirakka ei jätä ketään kylmäksi, sen voin luvata :)

      Poista
  7. Jösses miten herkullisen näköinen tuo suklaakakku on <3 <3

    VastaaPoista
  8. Voi nam mitä herkkuja! Pitääpä kurkata reseptejä! Tuo kasvispaistoskin kuulostaa hyvältä sekä vadelmasima ja suklaakakkukin ja ja ja....Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania herkkuja! Suklaakakku näyttää aivan upealta. Ihanat nuo munan kuoret kakun päällä. Täytteet kuulostaa suussa sulavilta. OI NAM!!

    VastaaPoista
  10. Eksyin tänne toisesta blogista ja voi kuinka ihania herkkuja löytyikään, nam...

    Maiccu
    http://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Kyllä sinä olet taas loihtinut herkkuja ja kakku on huikean kaunis. Hyvää pääsiäistä Kaisa tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa ja ihanaa pääsiäistä myös sinulle

      Poista
  12. Mä en oo varmaan ikinä nähnyt noin kauniita ruusuja... ihan lumoavan värisiä ♥
    Ja ihana kakku! Niin suklaisen näköinen, nam! :D Myöhäiset onnittelut Poikaselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru kovasti. Ruusut olivat kyllä niin kauniita ja uljaita pitkässä varressaan ja kakku oli...todellakin suklainen :)

      Poista