lauantai 1. helmikuuta 2014

Kahvikehrät ja Konttilöytö


 Torstai iltana alkoi pullattaan ja kaivon vanhan reseptivihkoni esiin ja pyöräytin kahvikehriä piiiitkästä aikaa. Nämä ovat kyllä oikeita herkkupaloja ja helppoja tehdä.

2 palaa hiivaa
4 rkl sokeria
300 g voita
4 munaa
1,5 dl maitoa
12 dl vehnäjauhoja

lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva ja sokerit maitoon. Lisää sulatettu rasva, muna ja lopuksi jauhot. Sekoita, mutta älä vaivaa taikinaa.
Anna nousta täytteen teon ajan. Sekoita täytteen ainekset keskenään,

Täyte

200 g voita
200 g tomusokeria
6 rkl vaniljasokeria

Kaulitse taikinaa levyksi (kuin korvapuusteja tehdessä) Levitä täytettä reilusti taikinalevyn päälle, ja kääri rullalle, Leikkaa sopiviksi paloiksi ja laita muffinivuokiin. Anna nousta 15 min.
Voitele kananmunalla ja ripottele raesokeria päälle. Paista 200 asteessa n.10-15 min.

Maanantai iltana lähdin käymään Kontissa, ajatuksena löytää itselle mustan saappaat. Nämä ihanuudet siellä minua jo olivat odottaneetkin 3,50 euron hintaan. Niin hyväkuntoiset ja minulle just eikä melkein sopivat.


22 kommenttia:

  1. Onpas ihanan kauniin sirot saapikkaat! Löytö!

    VastaaPoista
  2. Waude mitkä saappaat, kyllä nyt kelpaa astella ;) ja nams mitä herkku pullia :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Tuo resepti on minulla joskus ollut, reseptikirjanen muutoissa hävinnyt. Kiitos, tätä olen kaivannut.
    Ja upeat, sirot saappaat!!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia, ei muuta kuin kahvikehri pyöräyttelemään

      Poista
  4. Kauniit saappaat, tosin en pystyisi noilla kävelemään ;O). Mulla pitää olla läskärit! Voi, mitä herkkuja..

    VastaaPoista
  5. Ompa kauniit saapaat,ja mikä hinta,kyllä kannatti.Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  6. Vau, mikä löytö! Tosi hienot saappaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on, desing putiikki ei pettänyt tälläkään kertaa.

      Poista
  7. Nam, huokaan pullille.
    Wau, saappaille.
    :)
    Ulkoilupuna poskipäillä vilkutan suuntaasi:
    ihania helmikuun hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni Tinttarus tarjoaisin sinulle kahvikehrä kaffet! Helmi-iloa sinulle!

      Poista
  8. Hmm, resepti kuulostaa herkulliselta - ja kuvat näyttävät siltä! Täytynee kokeilla, kiitos tästä. :)

    VastaaPoista
  9. Voi siitä onkin pitkä aika, kun olen leiponut oikeaa pullaa. Kaikkea muuta tulee tehtyä useammin:) Tässähän olisi herkkuresepti tarjolla sopivasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vain tuumasta toimeen, nämä tuleekin aika nopsaan kun ei paljoa tarvitse kohotella.

      Poista
  10. Herkullisen näköisiä kehriä,luulen että minulla on toi sama ohje.Saappaat Wautsi ja mikä hinta,joskus sitä voi tehdä niin hyviä ostoksia.Ihanaa helmikuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna, mukavaa helmikuuta. Saappaat ovat kyllä niin superlöydöt!

      Poista
  11. Todella kauniit naiselliset saappaat kyllä sinulla oli onni mukanasi, kun ne kohtasit ja siis niin edulliseen hintaan.
    Kehräpullat ovat herkullisissa vuuissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkka, ihan hitokseen hienot kyllä ovat!

      Poista